Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.

En voi tietää. En ole kokenut, enkä halua. Kotona ei ole puhuttu. Ei ole kertoa sankaritarinoita. On vain kasvoja sukukuvissa, joita en tunnista.. "Niin se oli mun vanhin veli", sanotaan jos kysyn. Kaiken olen kuullut vain anekdootteina sivulauseessa ohimennen. 

Opin vasta teini-iän kynnyksellä, että suvun lapsia hoitanut täti ei ollutkaan oikeasti täti, vaan vaarin veljen "mielitietty". 

Ja se veli oli kuulemma kaikista etevin ja rohkein. Ampui ensin ja meni sitten hakemaan mahorkat kaatuneiden taskusta. Kylällä oli kerrottu ihailevia juttuja. Häitä ei ehditty viettää, kun sai osuman päähänsä päivä sen jälkeen kun rauha oli julistettu. Tieto rauhasta ei ollut tullut ajoissa. 

Tai miten mitä muille kylän miehille oli käynyt kun itse oli ollut haavoittuneena. Kumpikin isoisä invalidisoitui sodassa ja toinen kuolikin lopulta osin vammojensa aiheuttaneisiin komplikaatioihin. Tekivät töitä yli elakeiän, ja siksi mulla onkin ollut niin hyvät oltavat.

Kun nykyään mennään terapiaan, ennen tehtiin töitä, sanoi yksi tapaamani ihminen. Ei siinä jaarittelut auta, kun on pelto kyntämättä. Sitä oli vaari itkenyt, kun tosi hyvä hevonen oli sodassa seonnut ja hänen piti se lopettaa.

Meille sodasta elossa selvinneiden jälkeläisille sota on se tyhjä paikka, josta ei puhuta, mutta jonka tuntee. 

Teininä kysyin mummolta, haluaisiko lähteä mun kanssa matkalle Kaukolaan, kun nyt sinne pääsee. Tuhahti ja sanoi että ei kiinnosta mennä katsomaan poltettujen talojen kivijalkoja. Olivat joutuneet lähtemään kahteen kertaan. Kun piti lähteä, mummon isä kuulemma "hyytyi". Joku sanoi joskus sivulauseessa, että "niin joskus käy, kun tulevaisuus tuntuu mahdottomalta". Rintamalinja oli jo lähellä.

Muualta kuulin, että mummon äiti oli myynyt sotilaille karjaa ruoaksi, jotta kuljettivat nuorimmat lapset ja tavaraa turvaan. Itse kävelivät karjan kanssa.

"Oltiin sellaisessa isossa rakennuksessa, kai se oli ollut joku koulu. Joka päivä väkeä kulki ohi, ja aina kysyin, onko mun isää ja äitiä näkynyt. Yhtenä päivänä näin tutun kylältä, ja se sanoi, että ovat tulossa. Otin polkupyörän ja poljin koko päivän vastaan. Olivat kunnossa". Enempää en ole kuullut. Ennenkuin Lotillekin myönnettiin veteraanistatus ja mummolle tuli kunniakirja presidentiltä. 

Se on yllättävää, kuinka yli sukupolven aikainen menetys voi tuntua muka läheiseltä. Suomesta siipaistiin sen viljavin osa, ja iso osa väestöstä asutettiin uudelleen. Kantaväestö ei aina hyvällä tulijoita katsonut. Miniäksi olisi haluttu oman kylän tyttö, eikä Karjalan-hempukkaa, jolla ei ollut omaisuutta kuin kahvipannu. Kovasti sai tehdä töitä, jotta hyväksyttiin.

Toinen mummo alkoi puhua vasta ennen kuolemaansa asioista joita katui. Oli ollut pikkulikkana töissä leirillä, jossa pidettiin venäläisiä vankeja. Alkoi itkeä:  "olisi voinut edes perunat pestä. Multaisia perunoita keitettiin vaan ruoaksi. Ne oli niin laihoja."

Toisella puolella murehdittiin vepsäläistä sotavankia, joka oli sijoitettu tilalle töihin. Suomea osaavan ja kiinni elävänä jääneen ennuste ei ollut hyvä. Kun lähetettiin Neuvostoliittoon, ei sen jälkeen kuulunut.

On suvusta sotahistoriaakin. Se näkyi konkreettisesti kotona. Meillä oli pino kirjoja, joita kukaan ei lukenut. Pienenä luin kaiken mitä vastaan tuli, ja ihmettelin. Myöhemmin kuulin että isoisosetä tai vastaava oli "kai sodassa vähän valvonut liikaa." Aikuisena mua alkoi tämän isosedän historia kiinnostaa, kun näin samoja kirjoja antikvariaateissa. Oli keksinyt päästään Suomen alkukielen, ja painattanut niitä omakustanteena. Vasta googlatessa tuli tietoon että oli myös myös ollut ensimmäinen Ruotsin tykistökouluun lähetetty suomenkielinen, aiheuttanut siellä jonkun valtioiden välisen hässäkän, mutta ansioitunut kirjoittamalla Tykistöoppaan. En ole saanut selville mitä Ruotsissa tapahtui tai kuinka paljon kirjaa käytettiin. 

Ja vielä kauemmaksi anekdoottien historiaan mennään, ja palataan  sisällissodan aikaan. Koko kylä poltettiin tai pommitettiin, sen verran lukee historiankirjoissa. 

Joku sanoi että isoisoisä ei halunnut sotia, koska heillä töissä olleet olivat ystäviä, ja valkoiset polttivat luopion talon. Joku sanoi ikävämmin, että jätti raskaana olevan vaimonsa hoitamaan tilaa. Punaiset marssivat sappaat jalassa pirttiin ja pyysivät kahvia. Yhden pistoolin pistimessä oli jonkun silmämuna. Mistä edes tiesin tuollaisen sanan, kun pistin?

Ite kuulin sodasta ensimmäistä kertaa suoraan sen kokeneilta, kun tutustuin Aasian-työreissuilla Iranista lähteneisiin. Sitä oli vaikea käsittää: kuinka lapsuusmuistot ovat sitä, että lapset huutavat pihalla innoissaan: "Äiti, tule katsomaan! Lentokone!". Äiti koittaa paimentaa suojaan kellariin. Kaikki eivät ehtineet, ja yhden naapurin talo oli seuraavana päivänä niin murenina, että leikkikavereita ei sieltä enää löytynyt.

Miksi ihmiset on valmiita tekemään toisilleen noin, voihan sitä jossitella.

Mun piti mennä kesällä Pietariin ja kaverin sieltä perheineen meidän mökille. Ollaan odotettu että voisi taas matkustaa. Aikoinaan vietettiin kesiä yhdessä, viipaloitiin vihanneksia ja laulettiin iskelmiä samaan aikaan suomeksi ja venäjäksi. Pojat kalasti kun me pulikoitiin. No, ei Уха из плотвы-kalakeittoa tänäkään kesänä. 

En halua ajatella sitä tässä vaiheessa enempää. Siinä vaiheessa kun kotimaahan hyökätään, loppuu jossittelu.

Jos niin kävisi, haluaisin olla kuin mun mummo. Käveli 16-vuotiaana rekrytointitoimistoon. Eivät kysyneet ikää, kun oli niin pitkä ja kirjoitti hyvin. Oli viestintätehtävissä, en tiedä edelleenkään tarkalleen missä. 

No, nyt ei ole sota, enkä mä ole 16-vuotias. Paras vaihtoehto varmaan on koittaa oma setti kunnossa. Kotoa vahva valtio on resilientti.




 

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. 

Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.