Olen kotoisin Lempäälästä. Lapsuuteni aikaan se oli suhteellisen uinuva pikkukylä Tampereen vieressä. Kun olin ala-asteella, sinne tuli liikennevalot ja nyt siellä on jo Ideapark.

Tiesin aina, että en tule jäämään Lempäälään. Yläasteen kävin kokeellisessa englanninkielisellä luokalla, mutta maailmalle olin löytänyt jo aiemmin. Olin päässyt internetiin.

Olen aina ollut pieni nörtti. Tekniikka kiinnostaa, mutta en ole saanut aikaiseksi opetella koodaamaan tai laskemaan. Intenetissä olen osannut suikkailla, ja oma piiri löytyi  nykysomen edeltäjästä IRCistä.

Peruskoulun jälkeen karistin Lempäälään pölyt kannoiltani ja menin Ilmaisutaidon lukioon Tampereelle. 

Yliopistoon pääsin Helsinkiin lukemaan antropologiaa. Sivuaineina luin Etelä-Aasian tutkimusta ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Jälkimmäisessa mietittiin esimerkiksi monikulttuuristen työpaikkojen ilmiöitä sosiaalipsykologian vinkkelistä.

Lähdin opiskelijavaihtoon ja graduntekoon Intiaan vuonna 2017, ja jäin toviksi, koska viihdyin ja minut palkattiin IT-yritykseen Tooltech Global tekemään myyntiä ja markkinointia Eurooppaan.

Asuin Maharashtran osavaltiossa, Mumbain lähellä olevassa kahdeksan miljoonan asukkaan pikkukaupungissa nimeltä Pune. Punea on sanottu Intian yhdeksi Piilaaksoksi. Siellä on yksi Intian teknisista huippuyliopistoista, ja moni eurooppalainenkin yritys pitää siellä toimistoaan.

Ennen viime lamaa moni suomalainen yritys toimi siellä. Intialaiset yritykset myös myivät tekniikan palveluita Suomeen. Minun työpaikkani myi teknistä suunnittelua ja 3D-mallinnusta mm. yrityksille kuten Aker Yards ja Wärtsilä.

Elämä Intiassa oli kovaa ja kivaa. Punessa valtaan nousi paikallinen hindunationalistinen puolue Shiv Sena, joka pakotti ravintolat sulkemaan aikaisin ja ihmisiä välillä totaaliseen lock-downiin. Jouduin väliin joukkotappeluun, jossa Shiv Sena otti yhteen iranilaisten opiskelijoiden kanssa.

Viikonloppuisin pakenin välillä Mumbaihin. Kaverini olivat töissä Bollywoodissa. Heillä oli ilmastointi, ja turvamies kyyditsi meitä klubien ovelta ovelle.

Alla CV:ni pääpiirteet kaaviona. Data-aiheisiin olen laittanut vihreän palluran.

Aloitin tohtoriopinnot syksyllä 2020 Helsingin yliopiston Social Data Centressa. Keskuksessa tehdään yhteiskunnallista tutkimusta laskennallisilla menetelmillä. Ajattelin valmistua mahdollisimman pian. Jatko-opiskelu on hauskaa, mutta ei siitä makseta rahaa. On ollut aina tärkeää ansaita omat rahani.

Tekevälle sattuu, myös järjestöhommia. Yliopistossa liityin antropologien ainejärjestö Manaan, jotta oppisin jonkun nimen ja kehtaisin kysyä mitä tuli läksyksi. Jouduin heti hallitukseen. Sitten päädyin AIESEC-opiskelijajärjestöön ja sen kautta vaihtoon.

Pakolaiskriisin aikaan viime vuosituhannen puolivälissä hätäännyin. Selvitin, miten voisin olla parhaiten avuksi. Koska olen opettanut peruskoulussa (sijaisena opintojen ajan) ja töissä aikuisia, päätin että paras tapa minulle on opettaminen. SPR oli järjestänyt vapaaehtoisia opettamaan suomen kieltä vastaanottokeskuksissa. Minusta tuli tiimin vastaava, ja sittemmin turvapaikanhakijoiden tukea organisoivan paikallis-SPR:n hallituksen jäsen.

Naisen asema kiinnosti, ja taltioin kaikkea huvittavaa matkan varrelta. Edelleen riemastuttaa ulkoministeriön ohjeet kasarilta: jos olet naisena emäntä, tee kaikkesi, jotta mies ei hämmenny!

Politiikka kiinnosti. Demareihin olin teininä liittynyt, mutta se ei oikein innostanut. Syötiin pullaa, joku näytti kalvoja. Puolueiden seikkailuja ja mainontaa seurasin tiiviisti, otin talteen kohdennettuja mainoksia ja seurailin millaista palautetta niihin tulee. Olin tehnyt Facebook-profiilin valtion FB-tilien hallinnointiin, ja käytin tiliä vaan työasioihin. Facebook oli määritellyt minut konservatiiviseksi mieheksi, ja näytti minulle jänniä mainoksia vuonna 2011.

En yllättynyt, kun Jytki tuli. Sikäli hirvitti, että puolueen arvot olivat kaukana omistani..

Töiden kautta olin tutustunut data-aktiiveihin. Minua pyydettiin Open Knowledge Finlandin hallitukseen vuonna 2017. Olen ollut siitä asti mukana myös vapaaehtoisvoimissa reilumman internetin puolesta.

Kirjoittelen vähän paremmalla ajalla. 

Yritykseni soluttautua tekniselle alalle meni myttyyn, kun tuli lama. Erinäisten käänteiden jälkeen pääsin harjoitteluun ulkoministeriölle, ja minut palkattiin. En kuitenkaan saanut vakipaikkaa, joten läksin THL:ään. 

Viestinnässä olen tehnyt kaikkea mahdollista. Tykkään oppia uutta ja kikkailla koneilla. Digiviestinnän kehittäminen on siksi luontainen ala.

THL:ssä aloin hivuttautua viestinnästä tutkimuksen puolelle.

Vuonna 2020 jäin opintovapaalle. Jatkoa seuraa...

Tällä hetkellä olen jack of all trades, master of none. Mutta ainakin osaan oppia uutta. Olen ollut pitkälti se, joka seisoo tiedotustilaisuudessa kameran tarkennuksen ulkopuolella. Viestintähommaa. Alla parit poiminnat, joissa nimeni mainittiin.

Mitä se on? Olen tehnyt viestintää työkseni ja omalla naamallani niin pitkään, että minulla ei ole erikseen yksityistä, oikeaa minää. Olen minä ihan kaikissa kanavissa. Toki eri paikoissa minusta näkyy eri puolia.

Alla joka tapauksessa parit nostot minusta muuten. 

Politiikkaankin piti päästä. Oppilaskunta äänesti mut kunnan ensimmäiseksi nuorisovaltuutetuksi. Ei varmaan ollut paljoa hakijoitakaan :) Satojen sivujen pumaskat pari kertaa kuussa ei kiinnostanut joka seiskaluokkalaista. 

Seitsemännellä luokalla perustin koiralleni Kerry-lehden. Levikki oli lyhyt mutta intensiivinen. Päätoimittaja pahoitteli käsialaa, syy oli toimituksen tiukka aikataulu.